Historia

Ensimmäinen kansanmusiikkijuhla, silloiselta nimeltään Kansanmusiikki Kuhmossa, järjestettiin kansanmusiikin juhlavuoden Kainuun päätapahtumana lokakuussa 1996. Silloin kansanmusiikkitapahtuman esiintyjinä olivat mm. hyrynsalmelainen mestaripelimanni Lauri Keränen, eli Ressan Lassi, runolaulaja Jussi Huovinen Suomussalmen Hietajärveltä sekä professori Heikki Laitinen.

Vuoden 1996 jälkeen tapahtumaa on järjestetty joka vuosi lukuunottamatta vuosia 1998, 2000 ja 2001. Sommelo-nimi otettiin käyttöön vuonna 2005, jolloin kansanmusiikkijuhla oli marras–joulukuun vaihteessa. Tapahtuman taiteellisena johtajana on toiminut Taito Hoffrén vuodesta 2006 lähtien.

Sommelon synnyn taustalla on kansanmusiikin tutkimus- ja elvytystyö Juminkeko-säätiön ja Kuhmon musiikkiopiston piirissä 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Sen lähtökohtana on ollut Kuhmon sijainti ehkä rikkaimman runolaulualueen, Vienan Karjalan naapurina.